torstai 28. helmikuuta 2013

Are We Human Or Are We Dancer?

Tiistaina sain jälleen pitkästä aikaa muistutuksen siitä, miksi aina mahdollisuuden tullen, kannattaa pistäytyä livekeikalla. Jos keikka on vielä lempparibändin, sen parempi. 

Tiistain keikassa kyseessä oli oma all time favorite -bändini, The Killers. Ja miten sanoinkuvaamattoman hyvältä tuntui nähdä bändin keulahahmo, karismaattinen Brandon Flowers kumppaneineen lavalla. Lempihittejäni toinen toisensa perään, erikoistehosteita videoista lasereihin. Ilta yhtä elämysten vuoristorataa.  

Mutta mistä tunnistaa hyvän livekeikan?
  
Kokemus
Missään muualla et saa samanlaista, kokonaisvaltaista elämystä erikoistehosteineen päivineen. Kun lasershowlla aloitetun hittibiisin kertsissä alkaa ilotulitteilla tuettu konfettisade, voiko kotirouva tai ylipäänsä kukaan muukaan muuta enää odottaa?

Showsta huomaa, että se on huolella ja suunniteltu ja vain yleisön viihtyvyyttä silmällä pitäen. Tekniset detaljit ovat viimeistä piirtoa myöten huoliteltuja: Valot, värit, somisteet, kuvat, videot, ilotulitteet ja jopa salaman muotoiset konfetit. 

Tunteet
Ensin rakastut charmanttiin laulajaan, persoonaan, joka ottaa kymmentuhatpäisen yleisön haltuunsa helposti ja itsevarman ammattimaisesti. *Huokaus*
Biisien kohdalla hullaannut musiikista ja huomaat, ettet pysty lopettamaan hymyilemistä.

Elämys
Pienet nyanssit eivät enää häiritse. Edessä seisova hujoppi saa anteeksi sen, että blokkaa parhaat katselukulmat. Kesken keikkaa siirtyilevät ihmiset saavat kulkea vierestä ja pienimuotoinen töniminenkin on ok. Unohdat, että keikka on keskellä viikkoa ja että loppuviikoksi ylipäätään on mitään pakollisia tehtäviä.
Ja vaikka nostat keikkakansan keski-ikääkin reippaasti, edes se ei haittaa. Hyvä musiikki = hyvä mieli.

Vaikutus
Hyvä keikka tuntuu vielä päivien, jopa viikkojen jälkeen. Haluat kuunnella vain lempibiisejäsi ja ne vievät takaisin keikan onnelliseen fiiliksen. Hyvä fiilis antaa energiaa ja pitää hymyn huulilla.

Kuva

Kuva









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti