Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. maaliskuuta 2013

London Highlights

Hannele pyysi viime viikon Good Ol' London postauksessani vinkkejä Lontoon reissulle. Vaikka jokusen kerran olen Lontoossa käynyt, en voi kutsu itseäni expertiksi, mutta listaan nyt kuitenkin omat suosikkini Lontoon vierailulle. Hannelen toiveen mukaisesti yritän pitäytyä budjettiystävällisyydessä.


Kulkuyhteydet

Kaikki varmaankin tuntevat Heathrow expressin, mutta en voi tarpeeksi painottaa sen helppoutta. Halpahan tuo 15 minuutin matka lentoasemalta Paddingtonille ei ole, mutta sitäkin vaivattomampi.
Paddingtonilta on hyvät jatkoyhteydet ties minne ja taksit ovat Lontoossa (ainakin ajatuksissani) halpoja käyttää.

Nähtävyydet

Ehdoton lempparimuseoni on Trafalgar Squarin National Gallery. Itse rakennus on jo nähtävyys ja sisältä löytyy lukuisia legendaarisia maalauksia, kuten Van Goghin Auringonkukat ja Jan van Eyck:in töitä. Sisäänpääsy on ilmainen, lukuunottamatta väliaikaisia näyttelyitä ja museo on avoinna 361 päivänä vuodessa.

Jos Lontoon matka häämöttää tulevana keväänä tai kesällä suosittelen piipahtamaan Museum Of Londonin Michael Caine -näyttelyssä, joka aukeaa huhtikuussa. Samaisessa museossa on myös toukokuun alkuun asti vuoden 2012 Picture Editors' Guild Awardsin parhaimmistoa.

Syksyllä käydessäni nautin valtavasti kävelystä Westminster Abbeyn kulmilla. Voi olla, että maisemat yltäisivät samaan myös keväällä, kun puut alkavat vihertää. Parasta on tietenkin aloittaa turisti -ja museokierrokset heti aamutuimaan, sillä iltapäivästä (varsinkin viikonloppuisin), jonot voivat venyä.



Hotellit ja ruokailu

En ole vielä löytänyt yhtäkään hintansa arvoista hotellia Lontoosta. Jos joltain löytyy hyviä suosituksia, otan niitä mielelläni vastaan. Ainut vinkkini hotellien suhteen on, että skippaa hotellin aamupala ja suuntaa Lontoon lukuisiin kahviloihin. Kahvilaketjuista suosikkini on Nero, josta saa vaikka puuron tai lämpimän leivän aamupalaksi huokeahkoon hintaan.

Jos haluaa säästää, suosittelen käymään myöhäisellä lounaalla ja käyttää kahviloiden palveluja aamuisin ja iltaisin. Kun jättää lounaan hieman myöhemmälle, ravintoloissa on tilaa ja voi huolella skipata dinnerin. Viime kertainen lounaselämys löytyi Abeno Too -ravintolasta, josta etukäteen sain vihiä tuttavalta. Abenon lähettyvillä on myös Jamie Oliverin Italialainen, mutta sitä en ole vielä testannut. Jamien herkkukeittiö jäänee ensi kertaan.




Ostokset

Well, näitä vinkkejähän riittäisi, mutta yritän nyt pysyä kohtuudessa. Itse lähden Lontooseen aina suunnitelman kanssa, eli päätän etukäteen mitä voin ostaa. Näin yritän välttää vikaostokset ja äkkinäiset mielihalut. Suosittelen piipahtamaan Barbourissa, Banana Rebublic:lla ja vaikkapa vielä Jack Willsillä. Ohittamatta ei minulla myöskään jää Ted Baker, Clarks, French Connection tai Mulberry.


Edellisellä Lontoon reissulla en myöskään ohittanut Tory Burchin liikettä Bond Streetillä.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Tourists In Vienna
























Wien on oikea joulukaupunki, maineensa veroinen. Wieniläiset ovat myös selvästi talvikansaa, toisin kuin eräät Etelä-Suomen kasvatit. Paikallisia eivät pikkupakkaset haitanneet, kun kädessä oli lämmin ghulwein -muki. Itse värjöttelin joulumarkkinatunnelmissa, nenä punaisena pakkasesta, enemmän kuin yksikään paikallinen. 

Wienissä riittää myös nähtävää. Vaikka ehdimme kulkea pitkän viikonlopun aikana nähtävyydestä toiseen, paljon jäi näkemättä. Jotain, kuten espanjalainen ratsastuskoulu on kuitenkin jätettävä ensi kertaan.

 

Nähtävyydet

Shönbrunnin linnassa tutustuimme keisarinna Sissin kesäasuntoon. Palatsi oli kaunis, henkeäsalpaavine puutarhoineen. Harmi kyllä, samainen puutarha oli tälle kesäsuomalaiselle hieman liian viileä. Samaisessa pihassa oli myös kauniit, tunnelmalliset ja suht väljät joulumarkkinat. Markkinoilla sai juodakseen ja syödäkseen mahan täydeltä, ja samalla sai tehdä rauhassa ostoksia söpöissä kojuissa.

Tutustuimme myös MuseumsQuartierin Leopold -museoon, jossa vaihtuvana näyttelynä oli Japani aiheinen Japan -Fragility of Existence -näyttely sekä rennommalla asenteella koottu Naked men -näyttely. 
Tämä museokortteli oli todella mielenkiintoinen kompleksi, jonka pihasta löytyi jälleen myös talviaktiviteettejä, kuten curlingia ja autorata. 
En tehnyt tällekkään reissulle suuria matkasuunnitelmia, sillä Rakkaani toimi useammastakin syystä matkanjohtajana, mutta yhden paikan katsoin valmiiksi. Paikka oli Kunstsupermarkt, ostoskadun yksi liike, jossa paikalliset taiteilijat myivät teoksiaan fiksattuun hintaan. Teokset lähtivät 50 eurosta ylöspäin ja kalleimmat teokset maksoivat kolmisen sataa euroa. 

Taidemieltymyskeskustelun jälkeen lähdimmekin yhtä teosta onnellisempina kotiin. Vaikea arvata kumman mieltymyksiin päädyimme :)


Yksi mukavimmista ylläreistä oli Wienin oopperan opastettu kierros. Meille kävi hyvä tuuri ja saimme oppaaksemme charmantin skottimiehen, joka hauskalla aksentillaan ja triviakysymyksillään teki kierroksesta elävän ja yksityiskohtaisen. 

Espanjalainen ratsastuskoulu jäi katsomatta, mutta söpöt hevoset näimme pihalta päin. 

Lauantai-iltana kävimme katsomassa klassisen konsertin. Konsertin kappaleet koostuivat perinteisten itävaltalaisten säveltäjien tuotoksista. Suurin osa kappaleista oli tuttuja, mutta tämä seikka piti katsojien mielenkiinnon yllä ja esityksen rentona. Esitys oli laadukas ja samalla hämmästyttävän rento. Soittajilla oli iloinen, hieman hullutteleva fiilis, joka välittyi katsomoon. Tuollaista leikkimielistä Mozartin soittamista tapaa harvemmin Suomessa, mutta tämä konsertti taisikin olla enemmän turisteille suunnattu.


 

Ruoka ja juoma

Lukuisat, historialliset kahvilat, perinteiset itävaltalaiset ruoat ja tietenkin makoiset kakut. Ainoastaan Mozartin kuulat jätin väliin, marsipaani ei ole mieleeni, mutta tumma Sacher -kakku maistui sitäkin paremmin. Hotellihuoneen vaa'an luku jatkoi kasvuaan napostelun myötä.


 

Hotelli

Rakkaani valitsi meille aivan oopperatalon kupeessa sijaitsevan Le Meridien -hotellin. Hotelli oli moderni, keskellä nähtävyyksiä ja parin korttelin päässä suurimmista ostoskaduista. Hotellissa oli shamppanjabaari sekä oma ravintola. Sekä tilavin kylpyämme sitten miesmuistin.




maanantai 10. joulukuuta 2012

Vienna Wien

Heips pitkästä aikaa!
Pahoitteluni hiljaiselosta, pientä kiirettä ilmassa.
Tässä tunnelmakuvia viikonlopun matkaltamme. Huomenissa tulee lisää kuvia ja kertomuksia reissusta. 

Mukavaa viikon alkua kaikille!




Hey, It's been a while. Sorry for the silence, I've been a bit busy.
Here is some pictures from last weekend's trip to Vienna. I'll tell you more about the trip tomorrow. Have a great week y'all!



perjantai 16. marraskuuta 2012

Champagne And Love

Yllätykset tulevat varmimmin keksimällä ne itse. Rakkaani tullessa Suomeen viikonlopuksi päätin järjestää meille lähiromantiikkaa. Eli jotakin mukavaa ja yllätyksellistä lähiseudulta. En vielä voi paljastaa, mihin olemme menossa, sillä Rakkaani voi seurata blogia, mutta lupaan asiallisen ja analysoivan selonteon heti alkuviikosta.

Hauskaa, romanttista ja aurinkoista viikonloppua kaikille!



Surpises are more likely to occur if you make them by yourself. My Dear is visiting Finland this weekend so I decided to make a  little surpise for us. I can't tell, not just yet, what it is (because My Dear can read this) but I'll let you know first thing next week.

Have a great, romantic weekend with lots of sunshine!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Curacao -Island In The Sun

Lämpimään, aurinkoon, rentoutumaan. Kyllä kiitos!
Liikaa ei saa menneitä muistella, mutta näistä kuvista saa lisäenergiaa vieläkin pimeneviin iltoihin.
Olimme viime vuoden syyskuussa häämatkalla Curacaolla. Mikä mahtava paikka romanttiseen kaupunkilomaan. 
Hotellistamme Hyatt Regency Curacao:sta ei halutessaan olisi tarvinnut poistua kertaakaan. Ravintolat, rannat, golfkenttä ja turistipalvelut löytyivät kaikki resortista. Sieltä käsin teimme varauksia päiväreissuille, niin jeeppisafarille kuin pääkaupunkiin Willemstadiin. Ennen lomaa oli hieman muita järjestelyjä mielessä, joten en itse ehtinyt tehdä suuria lomasuunnitelmia, mutta tähän tarkoitukseen karibian saaret ja Curacao sopii mainiosti. Saari on mukavan pieni, nähtävää riittää ja turistisaarella järjestelyt sujuvat ongelmitta. Toivottavasti pääsen vielä takaisin Karibialle ja toivottavasti pian. Sihen asti: villasukkia jalkaan ja peiton alle.
 








I want to go on holiday, somewhere warm!
I don't want to go back in time but these pictures gives me so much energy. We spent our honeymoon in Curacao a year ago Septemper. It's amazing place and perfect for romantic getaway. 
We stayed in Hyatt Regency Curacao. All the services were there: beaches, restaurants, golfcourse and tourist services. I had lots of things going trough my mind before the trip so we didn't make any big plans ahead. But still everything was perfect. The island is quite small, there are plenty of things to see and it's easy to make plans while staying in island. Hopefully I am able to return there someday.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Only Lyon

En vieläkään ole nähnyt Lyonin aurinkoa ja alan jo pikkuhiljaa epäilemään, ettei Lyonissa paista ikinä. Lämmintä kuitenkin piisasi, +18 astetta oli auton mittarissa, kun lähdimme ilta kuuden maissa ajelemaan kotia kohti.





















Genevestä Lyoniin on vain parin tunnin automatka. Viimeksi vietimme pari päivää kaupungissa, mutta eilen kävimme vain piipahtamassa. 
Kiertelimme kaupungilla, sekä vanhassa kaupungissa. Nautimme Rhônen maisemissa sekä lounasta maailman kuulun lyonilaisen Paul Bocusen Le Sud -ravintolassa. 
Lyon on Ranskan toiseksi suurin kaupunki, heti Pariisin jälkeen. Kaupunki on erityisen tunnettu gastronomiastaan, viinialueistaan sekä silkinkudonnan historiasta. Yksi Euroopan pisimmistä joista, Rhône -joki kulkee Lyonin läpi. Viehättävä vanhakaupunki on täynnä perinteisiä Lyonilaisia ravintoloita sekä kiinnostavaa historiaa. Vanhan kaupungin historiaan voi tutustua joko omassa rauhassa tai oppaan mukana. Kaupungissa onkin niin laaja ja mielenkiintoinen historiansa, että seuraavalla kerralla lähden oppaan matkaan.
Tällä kertaa, päiväreissumme keskittyi hyvään ruokaan, maisemiin, sekä tietenkin laadukkaisiin kenkäkauppoihin. Mutta älkää huolehtiko, sain tällä kertaa jätetty ostokset väliin, olenhan matkalla vain käsimatkatavaroiden kera.
























































  




I still haven’t seen the sunshine of Lyon. I am starting to think they don’t have any. It’s was quite warm though, around 18 degrees.


It’s only couple hour drive from Geneva to Lyon. Last time we spent a night there but yesterday we just dropped by for a lunch and shopping. We walked through the beautiful old town, lively city center and enjoyed view of the Rhône. We ate lunch at Le Sud which is owned by world famous chef Paul Bocuse.
Lyon on is the second biggest town in France, right after Paris. The city is known of its gastronomy, its history of silk and its region of wines. One of the longest rivers, Rhône flows through the city. Charming old town is full of traditional restaurants and very interesting history which you can explore just by yourself or with guided tours. I think I might go with guide next time because I find the history of old town very interesting. This time we focused on good food, views and shoe shops. But don’t you worry; I did handle myself and leave all those amazing shoes behind.


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Interlaken

Piipahdimme edellisenä viikonloppuna Interlakenissa. Kylä on paremmin tunnettu talviurheilumahdollisuuksistaan, mutta turisteja riitti yllin kyllin näin syksylläkin. 

Otimme maisemajunan ylös Schynige Plattenille ja vaelsimme siellä tovin. Maisemaravintolassa nautimme paikallisia herkkuja ja palasimme takaisin järvien väliseen pikkukaupunkiin. Kylästä en valitettavasti saanut hyviä kuvia, sillä aurinkoinen lauantai vaihtui sateiseksi sunnuntaiksi. 

Kaupunki oli mielestäni perineinen sveitsiläinen turistikylä, josta löytyy kellokauppoja ja hotelleja. Palvelut ovat lähellä, kuten bussi -ja juna-asemat ja palvelua saa myös englanniksi. Oikein mukava paikka. Toivottavasti palaan pian Jungfraun juurelle pöllyttelemään lumikinoksia laskettulukeskuksiin. 





Two weekends ago me and  My Darling drove to Interlaken. The village is better known for its winter sports, but there were plenty of tourists at this time of year as well. We took the train up the landscape Schynige Platte and wandered there for a while. We did enjoy the local cuisine in the panorama restaurant and returned back to the little town. I don't have any good pictures from the town because sunny Saturday changed to rainy Sunday. 

I think the city was traditional Swiss tourist village, where you can find watch stores and hotels. Services are close by, such as bus and train stations and the service is also available in English. A very nice place. I hope I'll be back on winter to have some fun in the snow.