sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Only Lyon

En vieläkään ole nähnyt Lyonin aurinkoa ja alan jo pikkuhiljaa epäilemään, ettei Lyonissa paista ikinä. Lämmintä kuitenkin piisasi, +18 astetta oli auton mittarissa, kun lähdimme ilta kuuden maissa ajelemaan kotia kohti.





















Genevestä Lyoniin on vain parin tunnin automatka. Viimeksi vietimme pari päivää kaupungissa, mutta eilen kävimme vain piipahtamassa. 
Kiertelimme kaupungilla, sekä vanhassa kaupungissa. Nautimme Rhônen maisemissa sekä lounasta maailman kuulun lyonilaisen Paul Bocusen Le Sud -ravintolassa. 
Lyon on Ranskan toiseksi suurin kaupunki, heti Pariisin jälkeen. Kaupunki on erityisen tunnettu gastronomiastaan, viinialueistaan sekä silkinkudonnan historiasta. Yksi Euroopan pisimmistä joista, Rhône -joki kulkee Lyonin läpi. Viehättävä vanhakaupunki on täynnä perinteisiä Lyonilaisia ravintoloita sekä kiinnostavaa historiaa. Vanhan kaupungin historiaan voi tutustua joko omassa rauhassa tai oppaan mukana. Kaupungissa onkin niin laaja ja mielenkiintoinen historiansa, että seuraavalla kerralla lähden oppaan matkaan.
Tällä kertaa, päiväreissumme keskittyi hyvään ruokaan, maisemiin, sekä tietenkin laadukkaisiin kenkäkauppoihin. Mutta älkää huolehtiko, sain tällä kertaa jätetty ostokset väliin, olenhan matkalla vain käsimatkatavaroiden kera.
























































  




I still haven’t seen the sunshine of Lyon. I am starting to think they don’t have any. It’s was quite warm though, around 18 degrees.


It’s only couple hour drive from Geneva to Lyon. Last time we spent a night there but yesterday we just dropped by for a lunch and shopping. We walked through the beautiful old town, lively city center and enjoyed view of the Rhône. We ate lunch at Le Sud which is owned by world famous chef Paul Bocuse.
Lyon on is the second biggest town in France, right after Paris. The city is known of its gastronomy, its history of silk and its region of wines. One of the longest rivers, Rhône flows through the city. Charming old town is full of traditional restaurants and very interesting history which you can explore just by yourself or with guided tours. I think I might go with guide next time because I find the history of old town very interesting. This time we focused on good food, views and shoe shops. But don’t you worry; I did handle myself and leave all those amazing shoes behind.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti