Kulkuyhteydet
Kaikki varmaankin tuntevat Heathrow expressin, mutta en voi tarpeeksi painottaa sen helppoutta. Halpahan tuo 15 minuutin matka lentoasemalta Paddingtonille ei ole, mutta sitäkin vaivattomampi.
Paddingtonilta on hyvät jatkoyhteydet ties minne ja taksit ovat Lontoossa (ainakin ajatuksissani) halpoja käyttää.
Nähtävyydet
Ehdoton lempparimuseoni on Trafalgar Squarin National Gallery. Itse rakennus on jo nähtävyys ja sisältä löytyy lukuisia legendaarisia maalauksia, kuten Van Goghin Auringonkukat ja Jan van Eyck:in töitä. Sisäänpääsy on ilmainen, lukuunottamatta väliaikaisia näyttelyitä ja museo on avoinna 361 päivänä vuodessa.
Jos Lontoon matka häämöttää tulevana keväänä tai kesällä suosittelen piipahtamaan Museum Of Londonin Michael Caine -näyttelyssä, joka aukeaa huhtikuussa. Samaisessa museossa on myös toukokuun alkuun asti vuoden 2012 Picture Editors' Guild Awardsin parhaimmistoa.
Syksyllä käydessäni nautin valtavasti kävelystä Westminster Abbeyn kulmilla. Voi olla, että maisemat yltäisivät samaan myös keväällä, kun puut alkavat vihertää. Parasta on tietenkin aloittaa turisti -ja museokierrokset heti aamutuimaan, sillä iltapäivästä (varsinkin viikonloppuisin), jonot voivat venyä.
Hotellit ja ruokailu
En ole vielä löytänyt yhtäkään hintansa arvoista hotellia Lontoosta. Jos joltain löytyy hyviä suosituksia, otan niitä mielelläni vastaan. Ainut vinkkini hotellien suhteen on, että skippaa hotellin aamupala ja suuntaa Lontoon lukuisiin kahviloihin. Kahvilaketjuista suosikkini on Nero, josta saa vaikka puuron tai lämpimän leivän aamupalaksi huokeahkoon hintaan.
Jos haluaa säästää, suosittelen käymään myöhäisellä lounaalla ja käyttää kahviloiden palveluja aamuisin ja iltaisin. Kun jättää lounaan hieman myöhemmälle, ravintoloissa on tilaa ja voi huolella skipata dinnerin. Viime kertainen lounaselämys löytyi Abeno Too -ravintolasta, josta etukäteen sain vihiä tuttavalta. Abenon lähettyvillä on myös Jamie Oliverin Italialainen, mutta sitä en ole vielä testannut. Jamien herkkukeittiö jäänee ensi kertaan.
Ostokset
Well, näitä vinkkejähän riittäisi, mutta yritän nyt pysyä kohtuudessa. Itse lähden Lontooseen aina suunnitelman kanssa, eli päätän etukäteen mitä voin ostaa. Näin yritän välttää vikaostokset ja äkkinäiset mielihalut. Suosittelen piipahtamaan Barbourissa, Banana Rebublic:lla ja vaikkapa vielä Jack Willsillä. Ohittamatta ei minulla myöskään jää Ted Baker, Clarks, French Connection tai Mulberry.
Edellisellä Lontoon reissulla en myöskään ohittanut Tory Burchin liikettä Bond Streetillä. |
Kiitos kovasti tärpeistä, vaikka mun nimi onkin Helena eikä Hannele. :D Et muuten oo ensimmäinen, joka sekottaa, haha. Erityisesti kiitän noista museovinkeistä. :)
VastaaPoistaHelena, pahoitteluni nimen sekoittamisesta, noloa täältä päästä! Hauskaa reissua Lontooseen!
VastaaPoista