torstai 7. helmikuuta 2013

Winter Gilet

Sport Vest

Tammikuussa lupaamani ostoslakko on sujunut hyvin. Olen jopa uskaltautunut shoppailemaan ystävien seurassa, mutta vaatteita ei ole sovitun mukaisesti lähtenyt mukaan. Kengät ja kosmetiikkaa on kauppakasseista löytynyt, mutta nekin vain tarpeeseen.

Nyt alkaa kuitenkin olla totiset paikat, sillä himoitsen itselleni toppaliiviä. Suomessa liivillä ei tee yhtään mitään ja naureskelin ajatukselle viime talvena, mutta nyt en voi enää olla innostumatta.

Liivi menisi niin mukavasti aurinkoisena talvipäivänä, kun mittari on plussan puolella ja alle voi pukea lämpimän neuleen. Neuleita, tuliaisina Suomen pakkasista ja alennusmyynneistä, löytyy useita omasta takaa, joten liivi ei lisäisi lisäshoppailun tarvetta. Liivi toimisi mahtavasti myös urheilussa, tai pikemmin urheiluun siirtyessä ja poistuessa. Hiihtoreissulta tullessa on kiva laittaa lämpimämpää päälle, ettei vilustu.

Olen saanut itseni hillittyä jo parisen viikkoa, enkä ole suunnitelmista huolimatta, lähtenyt toppaliivi ostoksille. Nyt kun Lontoon matka lähenee, en voi olla ajattelematta, josko sitä hieman poikkeaisi säännöstä ja etsisi itselleen toppaliivin, niiden luvatusta maasta, Briteistä. Eikö niin, että poikkeus vahvistaa säännön?


Näettekö nyt mitä tarkoitan? Toppaliivi on käytännöllinen ja lähes pakollinen :)
Tyydyn kyllä yhteen, jos vain saan luvan ostoksiin..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti