keskiviikko 24. lokakuuta 2012

As Good As It Gets

Ei mennyt uuden talvitakin metsästys aivan nappiin. Kovin täällä blogissa painotan ajoissa olemista, mutta nyt ei asutakkaan enää Sveitsissä, jossa syksy kestää joulukuun loppuun, vaan Suomessa. Talvitakkirekeistä olivat hukkuneet ne pienimmät koot, värivalikoima oli villeimmillään ruskean eri sävyjä (joissa ei ole toisaalta mitään vikaa) ja palvelu tavaratalon takkiosastolla surkeaa.

Periaatteenani on jo pitkään ollut, että jos palvelua ei heru, ei tule myöskään kauppoja. Sveitsissä asiakaspalvelun joskus toivoisi olevan huonompaakin, kun kommunikointi vieraalla kielellä jännittää, mutta kotisuomessa haluan saada tervehdyksen, palvelua sekä tuotetietoa kauppaan astuessani. Kuulostaako jyrkältä, toivottavasti ei, mutta mielestäni meidän suomalaisten tulisi vaatia parempaa palvelua.
Tällä periaatteella suuntasin tavaratalovisiitin jälkeen Helsingin keskustan pikkuputiikkeihin, josta löytyi ammattitaitoista ja ystävällistä palvelua sekä persoonallisempia tuotteita.
Tänään ei vielä takkikauppoja tullut, mutta katsotaan loppuviikosta.
Tätä ihanuutta olen metsästänyt jo yli viikon. Tänään se vihdoin tuli kohdalle. Se oikea Geisha Dark. Suurten odotusten ympäröimänä en voinnut odottaa kuvan ottamista, vaan toinen patukka oli avattava jo kotimatkalla. Mmmmm... hyvää.


Hunting my new winter coat didn't go as expected. I thought I was on time for shopping for the winter but I forgot something essential. I live in Finland not in Swiss. Here winter starts in October not in December. So I was late, all the small sizes were gone, color range was narrow and customer service -dont even mention.

I have had this principle about customer service for some time now. If I get service they'll get my money and in Finland i expect greeting, information and service when I enter to the store. I think Finnish people should demand better service. This principle in mind I did found myself going to small boutiques. There I found friendly people and more personal clothes. I dont have new jacket, not just yet but maybe things will change by the end of the week.

This chocolate bar is something I've been craved for weeks. Today I finally found it. Real Geisha Dark. I just couldn't wait. I had to open it before I got home. Good... so good.


2 kommenttia:

  1. Geisha Dark on niiiiiiiin hyvää! Melkein kaduttaa, että maistoin sitä, kun nyt on taas yks herkku, jota ikävöidä Suomesta. :( Suomalaista asiakaspalveluakin on itse asiassa ikävä, se kun on kaikista puutteistaan huolimatta hyvin laadukasta ja lämminhenkistä verrattuna täkäläiseen... Ilmottaudun tässä samalla salakavalasti uudeksi lukijaksi! Monia hyviä matkavinkkejä jo keräsinkin blogistasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips ja tervetuloa lukijaksi! Kiva kuulla, että matkavinkkejä on löytynyt ja kysele vaan lisää, jos tulee jotain mieleen.
      Tällä hetkellä on reissaillut vähän jääneet, kun velvollisuudet pitää mut Suomessa jouluun, mutta eiköhän tässä jotain reissuja keksitä :)
      Kyllä Suomessa saa tosi hyvää asiakaspalvelua ja lempparikaupoissani kehä kolmosen ulkopuolella, asiakaspalvelu on vielä asteen parempaa, kun ihmisillä on enemmän aikaa rupatella.
      Onneks nuo suklaapatukat on melko kevyttä tavaraa, niin niitä voi hamstrata jokusen lähtiessään matkalaukkuun..

      Poista